Osa kaksi ja päivä kaksi Jirka Vierimaan koulutuksessa Naalin kanssa. Jaaaa monta mietettä siitä.
Aluksi harjoiteltiin rauhallista ja kiihdyttävää palkkaa. Mietittiin mikä se koiralle olisi kiihdyttävä, millainen lelu tai vaan heitetty nami? Naalilla tietty lelu, kun se on aina palkkaantunut paremmin patukalla kuin millään muulla. Ideaali-leikkihän sillä on kaiken lisäksi patukan taivastelu mun kanssa, niin että se saa patukan "jostain/maalimieheltä" ja sit esittelee sen mulle kehujen saattelemana. Tämä palkkaustapa ei kyllä taivu mihinkään parkkipaikkatreeniin.
Autosta otettiin samaan malliin mitä eilen. Naali nukkui, näytti aavistuksen ärsyyntyneeltä kun herätin sitä, tunnisti paikan ja arvasi varmaan ettei ollut kauheesti mitään jännää harkkaa tulossa. Kuljettaminen autosta läheiselle nurmikkoalueelle oli täysi floppi, Naalia ei oikein kiinnostanut namit eikä kontaktin ottaminen, vaan mentiin semmosella pätkittäisellä kontaktilla, ympäristökin oli paljon kiinnostavampaa kuin itse harjoitus.
Sitten kun lelu ja kiihdyttävän palkan "jess" sana tuli niin leikkihän se, ja kontaktikin parani silmissä. Kuljettaminen takaisin autolle sen jonkun viiden-kymmenen lelupalkkauksen jälkeen oli paljon helpompaa, kontakti pysyi hienosti. Naalin (ja mun mielestä) tämä nyt vaan oli jotenkin outo harkka, semmonen perus missä ei oikein tapahtunut mitään erityistä.
Seuraavaksi tehtiin "sarjatuli" harjoitus, missä kuuluisi saada koiran suorittamaan tuttua käskyä (esim sivu tai maahan) mahdollisimman monta kertaa kahdenkymmenen sekunnin aikana. Siihen piti tähdätä että mahdollisimman paljon mutta ainakin sen 7 kerkeäisi, ideana että heti kun koiralla on lelu tai nami suussa tulee seuraava käsky, ja taas koira suorittaa, sitten palkka, sitten taas suoritus.
Noh porokoirallahan tämä oli varsinainen floppi. Ihan sama vaikka palkkasi lelulla tai namilla, sen kerran pari ehkä voitiin istua (rauhalliseen tahtiin), muuten jäätiin seisomaan ja tuijottamaan että et oo tosissas. Mulla itellä loppui keinot tähän, ei se koira yksinkertaisesti viittinyt mitään sarjaistumista tarjota. Vierimaa kysyi osaako se istua. No osaa. Ja maahanmenoa. Mutta kun se on porokoira ja jos mä vaadin jotain hölmöä niin saan kyllä seistä siinä sitten yksin kun koira seisoo jököttää. Vierimaa vähän näytti esimerkkiä, kyllähän Naalin sai istumaan mutta siinä joutui itse tekemään todella paljon työtä, eikä se ajan sisällä mennyt kuin ehkä kolme kertaa vaikka kuinka koitti. Mutta tämänhän minä tiesin, koska olen agilityssakin törmännyt siihen että tekeminen loppuu kun tarpeeksi monta kertaa tulee hinkattua, ei se porokoira näe mitään järkeä loputtomassa hinkkaamisessa eikä mulla kyllä ole pienintäkään hajua miten se koira saisi semmoseen tilaan.
Lopuksi tuli semmonen tunne että koulutus olisi voinut olla paremmin mitoitettu koirakon tarpeen mukaan ja paremmin ajallisesti hallinnassa. Tuntuu että jutusteluun meni hirveästi aikaa, välillä oli melkeinpä tylsää odottamista ja oman koiran kanssa sai hintaan nähden tehdä hirveän vähän ja omaan mieleen ehkä jopa vähän turhia harjoituksia. Vierimaan mukaan koirani ei kuuntele minua (no se on porokoira, ja se ei tee mitään turhaa ellei sille tehdä se asia mielenkiintoiseksi). Vire laski kun lehmän häntä koiralla, keskittymistä ei kyllä tullut tilalle.
Tästä tuli vähän semmonen maku että koiraa yritettiin pakottaa tiettyyn muottiin (mihin porokoira ei todellakaan mahdu), ja enemmänkin epäonnistuttiin ihan yksinkertaisen helpossa asiossa kun saatiin mitään keinoja normiarjen virehallintaan. Kun tässä luen läpi mietteitäni törmään siihen että syytän sitä että koirani on porokoira, mutta toisaalta sehän on ihan faktaa että perus porokoirasta harvoin saa bortsunkaltaista suoritustykkiä, etenkin kun kyseessä on nopeita toistoja vaativa tehtävä. Ehkä koirastani olisi saanut semmoisen jos alusta asti on aina palkinnut tietyllä tapaa, selkeillä erilaisilla palkkasanoilla kiihdyttävälle ja rauhoittavalle palkalle. Mutta tuskin?
Ehkä mä olen vähän jyrkkä mielipiteiteni kanssa, mutta tuntuu siltä että me ainakaan toistaiseksi jatketaan ihan rauhoitusharjoituksilla missä minä olen passiivinen ja koira saa miettiä maailmaa, että saataisi se yhteistyö semmoseksi missä koira tarjoaa tekemistä sitten kuin se on valmis sen sijaan että jatkuvalla namisyötöllä koitetaan saada joku keinotekoinen "vire" aikaiseksi. Minulla taitaa olla edelleen niitä nameja siellä takakontissa kun Naalin mielestä niitä ei tarvinnut ees syödä kun muuten vaan annettiin. Ihan outoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti