Esittely

Tämän blogin takana häärii Sophie Lindström, vuonna 1987 syntynyt opettaja Ulvilasta. Asun yksin kahden lapinporokoiran ja kahden kissan kanssa. Harrastan myös maalaamista ja maalaan usein koira- tai maisematauluja.

Koiran omistajuus ja koiran kanssa harrastaminen on itselleni suhteellisen "uusi" asia. Eka koirani on Hiiri, syntynyt vuonna 2011. Aloitin harrastamisen melkein heti Hiiren kanssa, ja sen kanssa onkin tullut kokeiltua sitä sun tätä. Alunperin mentiin syksyllä 2011 Satakunnan pelastuskoirien alkeiskurssille, ja siitä lähtien pelastuskoirailu onkin ollut lähellä sydäntäni. Vuonna 2014 pidin hiukan taukoa pelastuskoiratouhuista kun nuorempi koirani Naali tuli elämääni, mutta vuodesta 2015 olen ollut aktiivinen harrastaja, yhdistys vaan vaihtui Suomen Pelastuskoiraliiton yhdistykseen eli Karhuseudun etsintäkoiriin. Syksyllä 2017 tulikin yksi iso tavoite täyteen: Naali osallistui käyttöönottotarkistukseen ja pääsi viralliseksi pelastuskoiraksi. Olen myös itse käynyt pitkän liudan kursseja, muun muassa Vapepan maastojohtajakurssia sekä SPeKLin peko-kouluttajakurssia ja kartturikouluttajakurssia.

Harrastusrintamalla olen ehtinyt kilpailla tokossa (Hiiren kanssa TK1), käynyt BH kokeessa (myöskin Hiiren kanssa), mutta tokopuoli on nykyään vähän jäänyt. Keväällä 2018 innostuin rally-tokosta, kun siinä on vähemmän suorituspainetta ja meno on leppoisampaa.

Agilityyn taisin tutustua jo 2013, ja pian päädyinkin kilpailukentille saakka. Laji tuo mukavaa vaihtelua, agilitykentällä voi aina vaan pitää kivaa ja juosta täysiä koiran kanssa. :) Kilpailen säännöllisen epäsäännöllisesti molempien koirien kanssa, Hiiri on tällä hetkellä kakkosissa ja Naali ykkösissä. Agility on minulle enemmän hauskanpitoa kun totisinta totta, minulla ei ole mitään suurempia tavoitteita lajissa.

Blogia perustin siksi, että voisin yrittää aktivoitua taas treenipäiväkirjan kanssa. Pikkuhiljaa aionkin päivittää tänne enemmän ja enemmän tietoa, omista käydyistä kursseista ja koulutuksista sekä tietenkin koirien treeneistä. Tarkoitus olisikin saada tiivistettyä meidän toimintaa semmoseen muotoon mitä pystyy helposti seuraamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti